tiistai 11. lokakuuta 2011

Mosaiikkia ja pajuja

Olen jatkanut värjäilyä, mutta tulokset ovat vielä työn alla ja työkiireiden vuoksi edistyvät hitaanpuoleisesti. Tässä kuitenkin jotain aiempia tuotoksia.

Kävin viime keväänä mosaiikkikurssilla ja aikataulutukset menivät silloin täysin pieleen eli pääsin lopulta kurssille vain parina päivänä. Ruukun ehdin tekemään valmiiksi vasta kesällä. Mallin inspiraationa oli pueblo-intiaanien kuvioita.


Kurssilla tein myös betonilaatan, joka ei kuitenkaan ollut mielestäni kovin onnistunut, mutta tulipa sitäkin kokeiltua.


Ekan kuvan taustalla näkyy edellisenä keväänä punomani elävä paju. Tässä vielä pari kuvaa pajuista, jotka selvisivät talvesta kuvassa näkyvissä kukkalaatikoissa. Eivät kyllä olleet tänä kesänä yhtä komeita kuin viime kesänä. Johtuuko siitä, että ruukut ovat täyttyneet juurista vai siitä, että kevätleikkauksesta pitivät huolen rusakot, en tiedä.

Ensimmäinen on nimeltään viikinkipuu ja toinen kivihäkki. Ohjeet löytyvät Sine Jakobsenin kirjasta Ruukkupajut - Elävän pajun punonta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti